on 13-Sep-2018 (Thu)

Suorat lainaukset merkitään lainausmerkeillä, mikäli ne ovat vähintään kolme sanaa tai korkeintaan kolme riviä pitkiä. Suora lainaus on sanatarkka kopio alkuperäislähteestä.

Pääluvut aloitetaan aina omalta sivulta

referoitaes- sa etsitään oman tutkimusasetelman kannalta keskeinen ajatus ja esitetään se omin sa- noin

Plagioinnista eli kirjallisesta varkaudesta on kysymys silloin, jos teksti esitetään omissa nimissä ilman lähdeviittaus- ta

Tekstissä viitataan lähteisiin merkitsemällä sulkeisiin kirjoittajan sukunimi ja teoksen painovuosi, kaksoispiste ja sivu tai sivut, joita on käytetty.

Jos kirjoittajan nimi esiintyy jo tekstissä, ei sitä tarvitse toistaa enää suluissa. Sulkei- siin merkitään vain vuosiluku ja mahdollinen viittaus sivuihin.

Jos samalla lähteellä on useita kirjoittajia (enemmän kuin kaksi), lähdeviittaukseen merkitään ensimmäisellä kerralla kaikki kirjoittajat. Kirjoittajat mainitaan samassa jär- jestyksessä kuin mitä ne ovat ko. lähteessä. Myöhemmillä kerroilla voidaan mainita vain ensimmäinen kirjoittaja ja merkintä ym. (vieraskielisissä et al.), ilmestymisvuosi ja sivut.

Jos tekstiin yleistetään jokin asia useista lähteistä, lähteet merkitään samojen sulkei- den sisään esimerkiksi kirjoitusten ilmestymisvuoden mukaisessa järjestyksessä. Viit- teet erotetaan toisistaan puolipisteillä.

Jos lähteeseen ei ole merkitty varsinaista tekijää, tekstissä viitataan tähän lähdeluet- telossa esiintyvillä alkusanoilla

Viittauksesta on käytävä ilmi, miten suuri osa tekstistä perustuu lähteisiin. Jos koko kappaleen asiasisältö on lainattu toiselta, lähdeviite merkitään kappaleen loppuun pisteen jälkeen.

Jos viittaus koskee suppeata asiakokonaisuutta tai yhtä virkettä, lähdeviittaus sijoi- tetaan virkkeen sisään. Silloin piste ei tule sulkujen sisään

Lähdeluettelo kertoo lähteet, joita työssä on käytetty. Jokainen lähde, johon tekstissä on viitattu, mainitaan myös lähdeluettelossa. Vastaavasti jokaisesta lähdeluettelossa maini- tusta lähteestä tulee olla viittaus tekstissä.

project managers today to use analytical techniques to monitor and control the uncertainty as well as to estimate project schedule and cost more accurately with analytics-driven prediction.

Since lipids (sterols, phospholipids and triacylglycerols or triglycerides) are oils (hydrophobic) they are transported in plasma in protein wrapped vehicles called lipoproteins. The surface proteins which convey solubility and structure to lipoproteins are called apoproteins or apolipoproteins. Thus, the only way sterols get into the artery wall is as passengers in the lipoprotein particles transporting or trafficking them. The particles are driven into the arterial intima by concentration gradients. Quantitating atherogenic lipoproteins is the best determinant of CV risk and thus particle concentrations are not only the best way to predict risk, but are also the best goals of therapy. Historically, for a variety of logistic reasons, few clinicians have performed lipoprotein testing. But this is changing and in April 2008, the ADA and ACC issued a consensus statement on LipoProtein Management mandating particle quantification in patients with moderate, high or very high risk; if you are basing CV risk and goals of therapy using lipid profiles, you are simply using lipid concentrations as surrogates or proxies of lipoprotein concentrations. You are guessing! Previously we have assumed that if LDL-C is elevated LDL-P (LDL particle concentration) is also elevated. Unfortunately, in an insulin resistant world, where small LDL particles predominate, that is not always true and very often the least useful surrogate of LDL-P is LDL-C! In these patients there is a major disconnect between LDL cholesterol and LDL particle concentrations. Lipid profiles report lipid concentrations: how much cholesterol is within all of the LDL, HDL or VLDL particles that exist in a deciliter of plasma. Never confuse LDL- C or HDL-C with LDL-OP or HDL-P.